torstai 24. toukokuuta 2012

Metsäretki

Eilen ihmiset päättivät lähteä kuvaamaan rentukoita.
Lissu sai lähteä myös matkaan.
Ensin ihmiset kuvasivat rämeet ja ojanpohjat
ja sitten lähdettiin rauhalliseen metsään Lissua juoksuttamaan.
Lissua ulkoilutettaessa ihmisten jännityksen aiheena on mahdollisuus,
että irrallaan oleva koira etsiytyisi irrallaan olevan Lissun luokse.
Jännitti myös se, ettei Lissu tällä kertaa yllättäisi kyytä ja saisi pistoa nenäänsä.
Ulkoilu sujui hyvin ja kuvistakin voivat kanssaihmiset havaita,
että kissalla ainakin oli riemua.
Mukaan mahtui suolenaktoivointijuoksua
ja puissa kiipeilyä.
Kameraa oli vaikea saada pysymään vauhdissa mukana...

maanantai 21. toukokuuta 2012

Kuvia reissusta vol. 2

Sitten niitä kuvia,
jotka liittyvät Lissun reissun väsyttävämpään osioon.
Jotkut rentoutuvat mökillä.
Lissu ei.
Ei ainakaan tällä kertaa.
Mökillä oli Gisse
ja myös aivan ihkaekaa kertaa niceihmisen Pieni Ihme.
Lissu ei ole ennen kohdannut vauvaa.
Jos vauva oli sisällä
oli Lissu ulkona
ja päinvastoin.
Yönsä Lissu vietti ihmistensä sängyn alla tarkkaillen tilanteen kehitystä.
Sunnuntaina Lissu oli selvästi niin poikki,
että ihminen sulki sen autoon nukkumaan
ja odottelemaan kotiinlähtöä.
Lissu oli täysin tyytyväinen oloonsa autossa
eikä suostunut tulemaan sieltä pois,
vaikka ihminen tarjosi siihen mahdollisuuden.

Patiolla pöydän päällä ruokailemassa.
Sisällä oli pelottavaa syödä - olihan sielläVauva.
Vielä jaksaa...
...nyt on jo huilattava...
...ellei peräti nukuttava kesken retken.
Ei jaksa!
Mikä rauha!

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Lissu vastaa kiperiin kysymyksiin

Lissu sai Minniltä 11 kiperää kysymystä ja alla vastaukset:

1. Milloin viimeksi kävit teatterissa ja mitä näit?
  • en ole käynyt teatterissa. Haluaisin kuitenkin nähdä Cats-musikaalin
2. Oletko aamu- vai iltaihminen?
  • ehdottomasti iltakissa ja yöeläin
3. Mikä on paras luonteenpiirteesi ja mikä huonoin?
  • paras on uteliaisuus ja huonoin äkkipikaisuuteni, luulisin
4. Mitä arvostat ystävissäsi?
  • minulla ei ole ystäviä ainakaan kissoissa. Monet ihmiset ovat ystäviäni
5. Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi?
  • en minnekään. Juuri tulimme reissusta ja kiitos, ei näitä enempää!
6. Entä jos sinun olisi muutettava ulkomaille, mihin maahan muuttaisit?
  • Amerikkaan. Pekka Töpöhäntäkin kävi siellä. Ja onhan rotuni lähtöisin sieltä. Liekö siellä vaikka kaukaisia sukulaisia...
7. Missä haluaisit olla 10 vuoden päästä?
  • täällä kotona näiden samojen ihmisten kanssa helliteltävänä
8. Millainen oli ensimmäinen työpaikkasi?
  • en tee töitä. Nautin kissanpäivistä.
9. Jos saisit 50 000€, kuinka käyttäisit rahat?
  • ostaisin sellaisen kiipeilypuun, ettei paremmasta väliä.
10. Mikä saa sinut hyvin vihaiseksi?
  • kaikenlainen turha hypistely kuten kynsien leikkaaminen ja takkujen oikominen.
11. 3 lajin illallinen. Mitä tilaat?
  • hampimuroja, hair ball -muroja ja maitonappeja

Kuvia reissusta

Lissu on ollut rengasmatkalla.
Itä-Suomi - Länsi-Suomi - Itä-Suomi-rundilla.
Reissun aikana on ollut rauhallista ja vähemmän rauhallista
noin niin kuin kissan näkökulmasta.
Tässä eräs rauhallisimmista hetkistä:
aristokraatti kuningatar-tyynyllään lasitetulla parvekkeella iltapäivälevolla.


tiistai 15. toukokuuta 2012

Kis(s)ahuumaa

Näinä aikoina ja päivinä Suomessa pelataan jääkiekon maailmanmestaruudesta.
Jos joku ei tiedä mitä jääkiekko on,
niin sehän on joukkuepeli, jota kaksi kuusihenkistä joukkuetta pelaa
toisaan vastaan jäällä jääkiekkokaukalossa luistimet jaloissa.
Toki kaksiviikkoinen turnaus näkyy Lissun ihmistenkin arjessa.
Ideaali tilanne olisi saada keskittyä peleihin löhöten sohvalla chipsikulho vieressä.
Jossain kodissa se onnistuu,
jossain ei.
No, niceihminen osaa sen taidon,
että puoli huolimattomasti leikittää kissaansa
ja samalla seuraa katse kiinteänä pelin tiimellystä.
Lissua ei se tunnu haittaavan.
Takajalkatömpsytys on leikkien aatelia huolimatta siitä
pelataanko mitä peliä ja missä ja milloin.

video

tiistai 8. toukokuuta 2012

Lissun kesä

on tänään alkanut.
Ihminen puki vastaan hangoittelevalle kissalleen valjaat päälle
ja Lissu pääsi maistelemaan tuoretta ruohoa.
Kovin sitä on nuukasti,
vastahan takapiha vapautui kokonaan lumesta eilen.
Voi kun Lissun voisi päästää vapaasti kirmaamaan!
Se on niin sen luonto - ulkoilmakissa!
Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja jos veikkaa,
että kyllä Lissu puolen kymmentä kertaa tänä suvena karkuun pääsee.
Silloin ihminen tuskin ajattelee,
että onpa ihanaa, kun kissa pääsi vapaasti kirmaamaan,
että se on sen luonto :)

Kuivaruokakäyttöinen ruohonlyhennin


Sama malli toiselta sivulta



sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Kuvausassistentti

Ei pysty ihminen niin hiljaa asettelemaan värkkäyksiään kuvattavaksi,
etteikö Lissu ole siinä samassa hypänyt kaiken keskelle.
Tänään oli aikomuksena kuvata viimeaikaisia askarteluja.
Tulipa samalla kuvattua Lissua.

Lissun osallistuvuudesta vielä:
Ihmisellä oli eräänä iltana joukko erivärisiä siemenhelmiä pöydällä helmimaton päällä.
Lissu hyppäsi pöydälle ja käveli kaiken yli ja pöydältä alas hypätessään ravisteli takajalkojaan.
Niihin kun oli niin ikävästi (voi, voi, voi - herkkiin pikku polkuanturoihin) tarttunut lasihelmiä.
Ihminen kiitteli ja alkoi kontata pikkuruisten helmien perässä.