maanantai 16. tammikuuta 2012

Reissukuulumisia

Jälleen Lissu ihmisineen on  matkustellut.
Ei missään ulkomaiden lämmössä kylläkään.
Siellä samassa paikassa kuin ennenkin.

Viimeaikainen tapaamistiheys edesauttaa rauhaisien suhteiden säilymisen
Lissun ja Gissen välillä. 
Tai ainakin jonkinlaisen diplomaattisen koskemattomuuden.


Tämänkertaisen pohjoishämäläiseen suurkaupunkiin suuntautuneen reissun
tarkoitus oli hakea niceihmisen itselleen tilaamat uudet silmälasit.
Miesihmisen omat (ekat!!!) lasit oli sieltä jo aiemmalla reissulla mukaan saatu.
Osta omalta paikkakunnalta -aate vesittyi pahan kerran.
Suuri kaupunki, suuri volyymi!


Koska sekä mies- että naisihminen olivat molemmat flunssassa
tapaaminen maidontuoksuisen pikkuihmisen kanssa jäi valitettavan vähäiseksi :(

Lissulla oli kissanpäivät.
Eräs sukulainen osti Lissulle pussillisen leluja
sekä valmisteli parvekkeelle pöydän pehmusteineen,
jonka päällä Lissu saattoi katsella liikennettä ja korkealla lentäviä kaupunkilintuja.
Pakkasta oli 8 astetta ja Lissu aikoi nukkua parvekkeella.
Kai kissa tietää mitä se haluaa,
mutta puolen tunnin nokosten jälkeen Lissu sai jatkaa uniaan sisällä.


Jos en saa nukkua parvekkeella, niin sitten nukun neuletyösi päällä,
senkin niceihminen.
Ei haittaa yhtään vaikka puikot pistää mahaan.

Lissu oli oikein urhoollinen reissukissa
ja ansaitsee silityksen ja ylimääräisen maitonapin.
Viimeisenä yönä sillä kyllä paloi hermo ja se karjui kahteen asti yöllä
ja jatkoi seuraavana päivänä samaa mielenosoitusta.
Osoitti tyytymättömyyttään ja kertoi ihmisilleen,
että nyt kotiin nukkumaan kuin olisi jo.
Ja nyt Lissu nukkuu.
Tiiviillä kerällä omassa pesäpuussaan :)



4 kommenttia:

  1. Milloinkas Lissu-neiti olikaan syntynyt, ettei vaan olisi "horroskooppi"-merkiltään härkä!!! Periaatteen naisia nääs. (Viittaan neulepuikot mahan alla pistelemässä -kuvan tekstiin)

    VastaaPoista
  2. Oma koti kullan kallis, ja joskus sitä vaan koti-ikävä iskee voimalla. Minkäs sitä sitten pikku kissa sille voi? :)

    VastaaPoista
  3. Lissu on lähinnä härkäpäinen. Kipua se ei taida paljoa tuntea paitsi silloin kun ottaa kynsileikkurit esille :)Koheltaessaan kotona se törmäilee ovenpieliin ja seiniin ja jatkaa matkaansa kuin ei mitään.

    VastaaPoista
  4. Luulen, että Lissulla on härkää perimässään...jokin härkägeeni pääsee vaikuttamaan sen touhuissa!!

    VastaaPoista