keskiviikko 31. elokuuta 2011

11 päivää mökillä - osa 1

Voiko onnellisempaa kissaa paljoa olla?
No, Gisse varmaankin on,
sillä se vietti mökillä 2 kuukautta putkeen!

Lissun ihmisellä ja Gissen ihmisellä oli mökillä paljon puuhaa.
Kesä 2011 oli ja on edelleen varsinainen marjavuosi.
Metsässä on vieläkin niin paljon keräyskuntoista mustikkaa,
että ihmistä vallan itkettää.

Puolukkaa kypsyy tonneittain ja tonneittain.

Vaihtelun vuoksi etsittiin välillä sieniä.
Se saalis jäi laihanlaiseksi,
sillä ei-niin-aamu-uniset kyläläiset
olivat poimineet sienet otsalampun valossa jo yön pimeinä tunteina.
No, se ei haittaa ihmistä ollenkaan.

Välillä ihmiset rentoutuivat ja heittäytyivät lapsellisiksi
 - kuten kuvasta näkyy.

Lissu ja Gisse eivät nykyisin toisistaan paljoa piittaa.
Joskus Lissu hermostuu Gisseen sisällä ja paukuttaa sitä tassulla.
Ulkona ne juoksevat toistensa perässä ja kisailevat toisinaan.
Molemmilla on tahoillaan kyttäyskeikka menossa.
Parhaat sisiliskopaikat ensin vallannut ei hevillä asemistaan luovuta.


Lissun ripuli oli vain päivän pituinen riesa ja säikähdyksen aihe.
Siitä toivuttuaan oli kaikki taas ennallaan
ja kissa täynnä kepposia voimaa ja energiaa.

Kissat nauttivat ulkoilmaelämästä omalla tavallaan
ja ihmiset omallaan.
Kissa tuskin huokaa luonnon kauneutta,
sen sijaan ihminen voi ihastella sitä loputtomiin.

2 kommenttia:

  1. Todella mukavia kuvia taas! Kiva, että Lissu ja Gisse tulevat toimeen keskenään. Tuo joutsenkuva on ihana.

    VastaaPoista