lauantai 12. kesäkuuta 2010

Mitä helteellä voi tehdä?

Ei paljon mitään! Ei jaksa, ei huvita! Sisiliskojen jahtaaminen on liian uuvuttavaa ja sitä paitsi se lelu menee niin nopeasti rikki - sisilisko kykenee irrottamaan häntänsä harhauttaakseen ahdistelijaansa (häntä kasvaa ajan kuluessa takaisin, joten sisiliskot eivät jää hännättömiksi). Sisiliskojen leikkiinkutsu on pikemminkin Gissen heiniä - Lissu ei ole vielä ymmärtänyt niiden päälle. Gisse taas ei tiedä, että sisiliskot ovat Suomessa rauhoitettuja.

Muuten neljä päivää mökillä sujui mukavasti ja liian nopeasti. Lissu ja Gisse ihmisensä kanssa olivat nauttimassa auringosta ja lämmöstä. Lissu matkusti mökille ihmisensä kanssa junassa. Kun lemmikkivaunu on tyhjänpuoleinen matka sujuu mukavasti. Tulomatkalla juna oli kuitenkin täynnä ja siksi Lissu monesti matkan aikana esitti ihmiselleen toiveita rauhallisemmasta elämästä. Mies, joka oli nauttinut muutakin kuin kansalaisluottamusta, tuli aika ajoin juttusille ja hänelle Lissu esitti melkoisen vastalauseiden myrskyn. Kiitos siitä Lissulle! Mies totesikin jossain vaiheessa, että annetaan kissan olla rauhassa ja poistui paikalta.

Lissu ja ihminen pääsivät Itä-Suomen uutisiin, kun valtaisan joukon kanssa poistuivat junasta. Juna oli täynnä, koska pääteasemakaupungissa oli Ortodoksiset kirkkopäivät. Media oli väkeä vastassa ja siihen ruuhkaan juuttuivat myös Lissu ja ihminen. Oman kuvansa sijaan ihminen olisi mielellään näyttänyt kaunista kissaansa, mutta aina ei voi voittaa...

Mitä siis tehdä helteellä?
-makoilla ja löhöillä ja nauttia kesästä!





Tässä Lissu luvattomasti mökillä pöydän päällä. Ihminen nappasi kuvan ja sitten kissa sai tyytyä lattiatasoon!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti